16.12.2016

Hankintatreffit jäänmurtajana ostajan ja myyjän välillä

Historian ensimmäiset Hankintatreffit järjestettiin 23.11.2016 Kuopion keskustassa Finnkino Scalan lämpiössä. Järjestäjänä toimi Pohjois-Savon hankinta-asiamies. 


Teksti: Minna Akiola
Kuvat: Sanna Pulkkinen

Hankintatreffien tarkoitus on tuoda esiin ja levittää hyviä hankintakäytäntöjä. Teemoina

Ensimmäisenä deittailijana ääneen pääsi hankintalakimies Kari Tossavainen Tossavainen & Metsävainio Oy:stä. Hän kertoi, että aikaisemmin suorastaan kiellettiin ostajaa ja myjää olemasta tekemisissä keskenään.

– Ajat ovat muuttuneet paremmaksi siinä suhteessa. Kaikki kanavat, jotka edistävät avoimuutta, ovat hyväksi, Tossavainen summaa.

– Julkinen hankinta mielletään yleensä tylsäksi ja vaikeaksi. Pidän siitä, että Pohjois-Savon hankinta-asiamiehen järjestämä tapahtuma muotoiltiin Hankintatreffeiksi. Se teki tapahtumasta vapaamuotoisemman.
ensimmäisillä treffeillä olivat pienhankinnat, markkinavuoropuhelu ja kestävät hankinnat.

 

Vuoropuhelua

Markkinavuoropuhelu tarkoittaa hankintaprosessin eri osapuolten yhteistyötä. Sen tarkoitus on edistää hankinnan suunnittelua sekä lisätä hankintayksikön markkinatuntemusta. Hankintatreffeillä kuultiin useita puheenvuoroja markkinavuoropuhelun puolesta.

Yhden puheenvuoroista piti IS-Hankinnan hankinta-asiantuntija, tiiminvetäjä Marianne Punkki. Hän kertoi olevan erityisen tärkeää aloittaa hankinnan suunnittelu riittävän ajoissa, jotta jää enemmän aikaa markkinoiden kartoittamiseen ja vuoropuheluun ostajan ja toimittajien välillä.

– Ei ole olemassa ehdottomia määrityksiä milloin markkinavuoropuhelu ei ole mahdollinen, mutta se on varmaa, että kiire estää sen, Punkki toteaa.

 

Sähköistä pienhankintaa

Pienhankintoja ei säätele hankintalaki, joten menettelyt kilpailutusten järjestämisessä ovat kirjavia. Ohjelmistotalo eKeiretsun kehittämän pienhankintajärjestelmä HankintaSampon kautta saadaan tehokkaasti jaettua tietoa tilaajan ja mahdollisen toimittajan välillä.

– HankintaSampon tärkeimmät hyödyt yrityksille ovat alueellisuus, läpinäkyvyys ja palvelu, eKeiretsun toimitusjohtaja Petteri Vahla kertoi Hankintatreffeillä sähköisen järjestelmän eduista.

Toimitusjohtaja, yrittäjä Mikko Rissanen Varipro Kiinteistöpalveluista kertoi omista kokemuksistaan HankintaSammon käytöstä. Hän kannustaa yrittäjiä rekisteröitymään palveluun.

– Olen ollut kohtuullisen aktiivinen, kun käytössä on paikka, josta voi töitä noukkia. Noin seitsemän tarjousta olen tehnyt ja niistä yhden voittanut, Rissanen summaa.

Kansalliset kynnysarvot nousevat uuden hankintalain myötä 60 000 euroon, joten pienhankinnatkin voivat olla jatkossa todella isoja. Hankinta-asiamies Minna Heikka IS-Hankinnalta kannustaa pyytämään rohkeasti apua hankinta-asioissa.

– Minä ja muut hankinta-asiamiehet neuvomme mielellämme!

Hankintatreffejä tullaan jatkossa järjestämään lisää, seuraavat treffit ovat jo suunnitteilla Varkauteen.

Pienhankinta = julkinen hankinta, jonka ennakoitu arvo jää hankintalain kansallisten kynnysarvojen alapuolelle.

9.12.2016

Hankintatreffit Varkaudessa ti 24.1.

Hankintatreffit on hankintayksiköiden ja tarjoajien yhteinen tapahtuma, jossa jaetaan julkisten hankintojen hyviä käytäntöjä ja opitaan uutta. Tällä kertaa teemoina ovat vuoden vaihteessa voimaan tullut uusi hankintalaki, pienhankinnat sekä Varkauden kaupungin hankintakäytännöt.

Luvassa on tietoiskuja, haastatteluja ja verkostoitumista.

Infopisteiden asiantuntijat ovat valmiina vastaamaan kiperiinkin kysymyksiin.


Aika:           Ti 24.1.2017 klo 14–19
Paikka:       Warkaus-salin aula, Kauppatori 6, Varkaus
Järjestäjä:   Pohjois-Savon hankinta-asiamies kumppaneineen
Hinta:          Maksuton
Tarjoilut:      Klo 14 on tarjolla kahvia sekä pientä suolaista ja makeaa, klo 17 iltapalaa

Ilmoittautumiset 22.1. mennessä:
https://my.surveypal.com/Hankintatreffit_Varkaus
Seuraa treffejä Facebookissa: https://www.facebook.com/hankintatreffit/

Klo 14-17
TIETOISKUJA & HAASTATTELUJA
Juontajana toimii yrittäjä ja suunnannäyttäjä Leena Ståhlberg SUUNTA-Palvelut Ky:stä.

Hankinta-asiamies Minna Heikka, IS-Hankinta Oy
  • Tarina hankintatreffien takana ja deittailusäännöt

Kaupunginjohtaja Hannu Tsupari, Varkauden kaupunki
  • Varkauden kaupungin hankintalinjaukset päivittyvät

Hankintalakimies Kari Tossavainen, Tossavainen & Metsävainio Oy
  • Uusi hankintalaki voimaan 1.1.2017: mikä muuttui?
  • Hankintojen suunnittelu kannattaa
  • Laki ja hyvät käytännöt: miten pienhankinta kannattaa tehdä?
         
Asiakkuuspäällikkö Perttu Valkeapää, eKeiretsu Oy
  • HankintaSampo - ostajan ja tarjoajan markkinapaikka

Leena Ståhlberg, SUUNTA-Palvelut Ky & Jouni Ortju, Laatukoulutus Jouni Ortju Ky
  • Kahden mikroyrittäjän kokemuksia isoista ja pienistä tarjouskilpailuista sekä yhteistarjouksista
Yritysasiamies Petra Ryymin, Navitas Kehitys Oy ja hankinta-asiamies Minna Heikka, IS-Hankinta Oy
  • Kertaus: parhaat tärpit ostajille ja tarjoajille iltapäivän puheenvuoroista

Klo 14-17
INFOPISTEET – KYSY ASIANTUNTIJALTA


Pykäläbaari

Hankintalakimies Kari Tossavainen, Tossavainen & Metsävainio Oy
Hankinta-asiantuntija Jani Lamminpää, IS-Hankinta Oy

Pienhankintapaja
Asiakkuuspäällikkö Perttu Valkeapää, HankintaSampo/eKeiretsu Oy

klo 14-19
TREFFITORI

Treffitorilla ostajat ja tarjoajat kohtaavat. Syntyykö hankintamatcheja?

Treffiemäntinä toimivat yritysasiamies Petra Ryymin Navitas Kehityksestä, yhteyspäällikkö Mia Simpanen Savon Yrittäjistä sekä hankinta-asiamies Minna Heikka IS-Hankinnasta.


Lisätietoja:
hankinta-asiamies Minna Heikka, minna.heikka (ät) is-hankinta.fi p. 044 718 2921
yritysasiamies Petra Ryymin petra.ryymin (ät) navitaskehitys.fi p. 045 168 1030